tiistai 8. joulukuuta 2009

Siilinjärvi

Asukasluku
Siilinjärvellä on asukkaita yhteensä noin 20935. Siilinjärvellä on 11 koulua. Se on myös lapsiperheiden suosima.

Elinkeinot
Siilinjärven elinkeinoja on esim Rissalan lentokenttä, ja Lujabetoni oy. Sen suurin elinkeino on maa ja metsä teollisuus

Siilinjärven luonto
Siellä kasvaa paljon mäntyjä, koivuja, ja leppiä. Mutta Siilinjärvellä metsät ovat oikeastaan havupuu valtaisia.
Nähtävyyksiä
Siilinjärven nähtävyyksiä on vanha kirkko, pieni kylä jossa on ruokakauppa ja muutama vaatekauppa.

Perustaminen
Siilinjärvi on perustettu vuonna 1925. Siilinjärvi siaitsee pohjois-savon maakunnan keskiosassa. Itä-Suomen läänissä, 23 km Kuopiosta pohjoiseen

Muuta kiinnostavaa
maailman toiseksi paras imago. Paljon viljeliöitä. Todella paljon lapsi perheitä. Siilinjärvi menestyi hyvin vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.
T:Mona

torstai 19. marraskuuta 2009

Talvi

Ny kun on talvi tuloilaan vähän väliä.Talvella on kiva tehdä lumiukkoja,lumilinnoa, ja jne.Edellisenä iltanakun on paljon lunta niin seuraavana aamuna lähes kaikki lumi on sulanut. Kun lumi on vihdoin tullut,niin se taas sulaa kohta. Sellaista se lumen ja talven odottaminen on! Mutta kohta se kunnon pysyvä lumi tulee! Odotatko paljon lunta ja pakkasta?
T:Mona

perjantai 16. lokakuuta 2009

syysloma

Mitä aijot tehdä syyslomalla? Aijotko mennä mummolaan,serkuille,laivalle? Vai oletko kotona leikkiä kavereiden kanssa,loikoilla. Tehdä jotain perheen kanssa esim lumisotaa jos vain on lunta. T:Mona

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Suomen pystykorva


Suomen pystykorvalla on tuuhea punainen turkki.Se elää noin 10-14 v. Se on tarkoitettu metsästykseen.Sillä täytyy olla riittävästi juomista. Sen yleisin ruoka on koiran nappulat.Sille käy myös liha,kala,peruna,riisi,kaikki ruuan jätteet. Se ei voi syödä suklaata. Sille täytyy antaa joka päivä ainakin 1 kerran ruokaa.Nartun säkäkorkeus on 39-45 ja uroksella 44-50. T:Mona

Marsu


Marsu on jyrsiä jonka häkki pitää siivota kerran viikossa.Juominen pitää vaihtaa joka päivä.Sen ruokaan kuuluu marsuille tarkoitettuja pellettejä.Mutta sillä pitää olla aina kuiva heinää jota saa kaupoista.Myös porkkana,salaatti,kurkku,paprika.Sille ei saa antaa sitrus hedelmiä eikä banaania.Marsulla on hyvä olla kaveri ja tilava häkki.Marsut ei pure.Niitä voi pitää kesällä ulkona häkissä.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Kurpitsa (Cucurbita)




Kurpitsa istutetaan vasta kesäkuun 10 päivän jälkeen .
Maan lämmön pitää olla yli +10`c. Kurpitsat eivät kestä kylmää. Jättikurpitsan taimet istutetaan 1-2 m välein. Kesäkurpitsan taimet laitetaan maahan 70 cm välein. Kurpitsaa käytetään mm. ruuan laittoon. Kurpitsoja on 27 eri lajeja, mutta Suomessa vain 3.
Jättikurpitsa, Cucurbita pepo ja kesäkurpitsa. Kurpitsa on kurkun ja melonin sukulaiskasvi.
Kurpitsaa kasvatetaan maailmanlaajuisesti. Sen hedelmä on
30-80 cm. Kurpitsa on pallomainen. Se istutetaan 3-5 cm syvyyteen. Kurpitsassa on
A-, C- ja E- vitamiini. Maailman painavin kurpitsa on 666.32 kg.
t:Mona ja Elina

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Lammas on märehtiä

Lammas elää hyvin luonnon mukaista elämää.Lammas märehtii kuten lehmäkin.Lammas tulee toimeen niukalla ruuallakin.Lammas kasvaa hyvin heinällä ja viljalla.Lammas on melkein kun ruohon leikkuri.Vaikka lammas on vähään tyytyväinen se tarvitsee kuitenkin hyvää hoitoa.

tiistai 15. syyskuuta 2009

Lammas tuntee olonsa turvalliseksi laumassa

Paimenkoira auttaa isäntäväkeä ajamaan lampaat tiiviiksi laumaksi.Mutta paimenkoira ei ole pakollinen.Lammas suojautuu kerääntymällä tiiviiksi ryhmäksi.Sinne minne lauman johtaja menee tulevat muutkin lauman jäsenet perässä.Lampaat ovat uteliaita,mutta hyvin varovaisia.Ne tutkivat ympäristöä hyvin uteliaina.Lampaat viestivät toisilleen ääntelemällä ja elekielellä.Kesällä ne ovat vapaina laitumella.Talvella ne ovat lampolassa tilavissa karsinoissa.T:Mona ja Iida

maanantai 14. syyskuuta 2009

lammas

Lampaalla on pakssua villaa joka täytyy keriä 2 vuodessa.Josta saa tehtyä esim vaatteita. suomenlammas on aika pieni kokoinen mutta todella sitkeä.Suomenlammas on sopeutunut hyvin maamme kylmiin olo tiloihin. Lampaan villa on erityisen kiiltävä ja hyvälaatuinen.Suomenlammas on yleensä valkoinen mutta niitä on myös mustia ruskeita sekä harmaita.T:Mona

torstai 10. syyskuuta 2009

karitsa

Karitsa on lampaan poikanen.Lammas synnyttää 2 tai useamman poikasen.Karitsalle kelpaa sama ruoka kuin aikuiselle lampaalle elikkä kaura ja heinää vettä ja ne juovat myös uuhen eli naaras lampaan maitoa 4-6 kuukautta.uuhi voi synnyttää vuodessa jopa 4 poikasta.Karitsat kulkevat emon mukana.T:Mona ja Iida

Lammas on kiltti

Lammas on kiltti ihmisille sekä eläimille.Sitä ei tarvitse pelätä.Lammasta kutsutaan äänellä piko piko piko.Lampaita on eri värisiä mustia,harmaita,ja valkoisia.T:Mona ja Iida.

lampaan ravinto

Lampaan ravintoon kuuluu kaura,heinä,ja tietenkin vettä joka päivä.Vastasyntynyt vuona juo emonsa maitoa.T.Mona ja Iida

tervetuloa meidän blogiin

Hei kaikki! Me ollaan Mona ja Iida.Tervetuloa lukemaan meidän blokia.Meidän bloki käsittelee lampaita.Koska ne on niin söpöjä ja Iidalla on 15 lammasta.T:Mona ja Iida